Search Results for historia

VÄINÖ LEINONEN IN MEMORIAM

VÄINÖ LEINONEN IN MEMORIAM Järvenpään yhteiskoulun ja lukion pitkäaikainen historian, yhteiskuntaopin ja taloustiedon vanhempi lehtori Väinö Leinonen menehtyi sairauskohtaukseen kotipihallaan 23.4.2016. Hän oli syntynyt 3.2.1933 luovutetussa Karjalassa Jaakkiman pitäjässä. Lapsuutta ja nuoruutta varjosti sota ja kaksi evakkomatkaa, joista jälkimmäisestä tuli lopullinen. Ylioppilaaksi hän valmistui Parikkalan yhteiskoulusta ja yliopisto-opintojen jälkeen työpaikka löytyi Järvenpään yhteiskoulusta. Väinö aloitti syksyllä 1960 historian ja äidinkielen opettajana Järvenpään yhteiskoulussa. Hän solmi avioliiton kollegansa Hely Kangasniemen kanssa jo seuraavana vuonna. Järvenpäästä tuli nuoren perheen kotipaikka, jossa yhdessä kasvatettiin lapset ja matkattiin töihin tuttuun osoitteeseen. Sittemmin Väinö keskittyi historian ja yhteiskunnallisten aineiden opetukseen ja toimi myös apulaisrehtorina vuosina
Read More

Käytännönohjeet lukiokurssien suorittamisesta

Henkilökohtainen opinto-ohjelma Opinto-opas toimii opiskelijan apuvälineenä kurssivalintoja ja opinto-ohjelmia laadittaessa. Opiskelija laatii ensimmäisen lukuvuoden kurssivalinnat 1. jakson opinto-ohjauksen OP01-kurssin oppitunneilla, joissa käsitellään mm. keskeiset jatko-opintojen kannalta huomioitavat asiat. Kurssimuutoksia voi tehdä lukuvuoden aikana, mikäli suoritusjärjestys ja ryhmäkoot sen sallivat. Ryhmävaihdot on tehtävä ajoissa ennen kyseisen jakson alkua ja viimeistään neljä päivää ennen edellisen jakson loppua. Lukion koko oppimäärä on 75 kurssia joka tulee suorittaa neljässä vuodessa. Yli kolmen opiskeluvuoden ohjelmassa olevan opiskelijan tulee tehdä asiasta kirjallinen hakemus rehtorille. Opiskelija, joka ei ole suorittanut lukion oppimäärää säädetyssä ajassa, todetaan eronneeksi. Oikeus osallistua kurssille Opiskelijan tulee tarkistaa ennen kurssille ilmoittautumista osallistumisoikeutensa. Joidenkin oppiaineiden
Read More

Opettajat

Opettajat  Sähköpostit etunimi.sukunimi@edu.jarvenpaa.fi Opettajien puhelinnumerot ja ohjausryhmätiedot ovat Wilmassa välilehdellä ”opettajat”. Alhonsalo Laura, äidinkieli ja kirjallisuus Eronen Henna-Riikka, äidinkieli ja kirjallisuus Haapala Tuija, englanti, ruotsi Haapola Juha, fysiikka, matematiikka Heikkinen Janne, kiina Heinonen Susanne, englanti Hieta Annukka, saksa Hintikka Tami, ortodoksinen uskonto Hokkanen Ilona, äidinkieli ja kirjallisuus Hoviaro Tomi, matematiikka, tietotekniikka Hurme Titta, fysiikka, kemia Häkkinen Sari, liikunta, terveystieto Ingman Joona, äidinkieli ja kirjallisuus Itkonen Totti, englanti Jalovaara Ari, liikunta, terveystieto Joutsivuo Timo, historia, yhteiskuntaoppi Kainulainen Timo, matematiikka Kangas Kristiina, äidinkieli ja kirjallisuus Karjalainen Niko, historia, yhteiskuntaoppi, filosofia Kauppila Elisa, ruotsi, venäjä Koivu Petra, kuvataide Kähkönen Sini, kemia, matematiikka Lager Emma, biologia,
Read More

Yhteystiedot

Aikuislinjan toimisto sijaitsee 1. kerroksen hallinto-ja ohjauskäytävässä D1. Toimisto on avoinna ma-to klo 16 – 19.  Muut ajat sopimuksen mukaan.   Aikuislinjan apulaisrehtori Päivi Järvinen p. 040 315 2509 paivi.jarvinen@jarvenpaa.fi Työhuone hallintokäytävässä, 1. kerros Aikuislinjan opinto-ohjaaja Karoliina Kolu p. 040 315 3072 karoliina.kolu@jarvenpaa.fi Työhuone 2055, 2. kerros (kirjastoa vastapäätä) Palveluneuvoja Tapani Tuominen p. 040 315 3808 tapani.tuominen@jarvenpaa.fi Lukion kirjasto Opettajat Sähköpostit: etunimi.sukunimi@edu.jarvenpaa.fi Hautamäki Minna, historia, yhteiskuntaoppi Havukumpu Kaisu, psykologia, uskonto Häkkinen Sari, terveystieto Ingman Joona, äidinkieli ja kirjallisuus Korhonen Tero, englanti, ruotsi Moilanen Ritva, biologia, maantiede Ottelin Jukka, pitkä matematiikka Paananen Ilona, fysiikka Tiirikainen Jani, ET, filosofia Toivonen Heli, matematiikka,
Read More

Kansainväliset projektit

Lukiossamme on vilkasta kansainvälistä toimintaa, jonka tavoitteena on tarjota sekä opiskelijoille että opettajille kokemuksia eri kulttuureista, tutustua erilaisiin koulujärjestelmiin, oppia niistä ja samalla myös luoda verkostoa tulevaisuutta ajatellen. Vaihto-oppilastoiminta Joka vuosi opiskelijoitamme lähtee vaihto-oppilaiksi ja koulussamme opiskelee kymmenkunta opiskelijaa eri maista. Järvenpään lukiossa opiskelee koko lukuvuoden 2017 – 2018 viisi vaihto-opiskelijaa seuraavista maista: Meksiko, Yhdysvallat, Kanada, Japani ja Saksa. Brasilialainen vaihto-opiskelija opiskelee syyslukukauden 2017. Kaikki vaihto-opiskelijat osallistuvat ensimmäisessä jaksossa lukion YTK20-kurssille, missä he oppivat suomen alkeita ja tutustuvat suomalaiseen yhteiskuntaan vuorovaikutuksessa suomalaisten opiskelijoiden kanssa. Vaihto-opiskelijoille laaditaan henkilökohtaiset lukujärjestykset ja heidät perehdytetään koulun toimintaan. He osallistuvat koulun toimintaan mm. pitämällä päivänavauksia
Read More